Verkkokauppatutkimus julki – ala kasvaa ja monipuolistuu, mutta kilpailu myös kiristyy
Verkkokauppa Suomi – Posti Group julkisti 26.9. Kantar TNS:llä teettämän Suuren verkkokauppa-tutkimuksen vuodelta 2019. Tutkimuksen tulokset esiteltiin verkkokauppaa käsitelleessä eCom Next -asiakastapahtumassa, Postin uudessa elämystilassa Helsingissä.
Verkkokauppa kasvaa jatkuvasti painoarvoltaan Postin liiketoiminnassa. Tämän takia Posti tutkii aktiivisesti verkkokaupan trendejä, niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaiden palveluiden kehittämiseksi.
Tuoreessa tutkimuksessa käy ilmi, että lähes viidennes (18 %) kuluttajista arvioi ostavansa lähes kaiken verkosta vuonna 2025. Nykyisin verkosta kaiken tai lähes kaikkien tuotteiden verkosta ostaneiden osuus on 10 % suomalaisista. Lähes neljännes taas oli ostanut tuotteita verkosta viimeisen viikon aikana.
Verrattuna edellisen vuoteen, verkko-ostaminen on lisääntynyt kaikissa tuoteryhmissä, lukuun ottamatta juomia ja elintarvikkeita, joissa ostaminen on pysynyt samalla tasolla.
Kivijalkaliikkeet ja verkkokauppa tukevat toisiaan
Vaikka verkosta ostaminen kasvaa ja helpottuu, niin kuluttajat arvostavat edelleen kivijalkaliikkeissä asioimista. Valtaosa haluaa edelleen etsiä ideoita ja mielenkiintoista ostettavaa myös fyysistä kaupoista.
– Kuluttajista 43 % on etsinyt ja tutustunut etukäteen tuotteisiin verkkokaupoissa, mutta ostanut ne tavallisesta kaupasta. Vastaavasti 19 % on etsinyt tai tutustunut tarjontaan tavallisissa kaupoissa, mutta tilannut tuotteet sitten verkkokaupoista, Postin kansainvälisestä verkkokaupasta vastaava Sami Finne kertoo.
Niin kivijalkaliikkeissä kuin verkkokaupassa ne yrityksen, jotka tarjoavat vaivattoman ja luotettavalta tuntuvan ostokokemuksen tulevat todennäköisesti menestymään tulevaisuudessa.
– Verkkokaupan ostaminen kasvaa tasaisesti ja varmasti lähes kaikissa tuotekategorioissa. Kasvussa ovat niin suomalaiset, kuin erityisesti saksalaiset ja ruotsalaiset verkkokaupat, Sami Finne pohtii.
Hyvän verkkokaupan ainesosat
Suomalaiset pitivät tärkeimpänä verkosta ostaessa selkeästi ilmoitettuja toimituskustannuksia 70 %. Tämä jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulivat tarkat tuotekuvaukset ja kuvat 65 %, ilmaiset palautukset 48 % sekä yksinkertainen palautusprosessi 48 %.
Älypuhelimilla tehtyjen verkko-ostosten osuus vuonna 2019 oli 21 %. Vaikka merkittävä osa suomalaisista suosii edelleen kannettavaa tietokonetta (41 %) tai pöytäkonetta (25 %) ostoksia verkosta tehdessä.
Erityisesti nuoret kuluttajat ovat tekevät ostoksia myös älypuhelimella, joten mobiililaitteiden suosio ostovälineenä todennäköisesti kasvaa tulevaisuudessa. Verkkokauppojen pitää pystyä toimimaan ja houkuttamaan kuluttajia myös mobiililaitteiden pienillä näytöillä.
— Read on www.posti.fi/fi/yrityksille/vinkit-ja-caset/verkkokauppa/suuri-verkkokauppa-tutkimus-julki-ala-kasvaa-ja-monipuolistuu-mutta
Lue Verkkokauppa-tutkimus ☝🏻 linkistä
Suuri verkkokauppatutkimus
SUOMEN AMAZONIA ODOTELLESSA KATSO TÄMÄ 
AmerExperience.comista löydät parhaat kansainväliset kauppapaikat. Löydä upeat tuotteet ja hyvät alennukset!
Mitä hyötyä sinulle on käyttää AmerExperience.comia?
Löydät valikoituja tuotteita kansainvälisiltä online-markkinoilta. Poimimme miljoonista vaihtoehdoista asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin parhaiten sopivat vaihtoehdot. Saat meiltä valmiit ideat, jotka auttavat sinua säästämään aikaa ja rahaa.
Osta nyt verkossa! Verkkokauppa Suomi
AmerExperience FASHION STORES EUROPE
- AMAZON DEUTSCHLAND FASHION STORE
- AMAZON UK/IRELAND FASHION STORE
- AMAZON ESPAÑA FASHION STORE
- AMAZON ITALIA FASHION STORE
- AMAZON FRANCE FASHION STORE
ALIBABA – ALIEXPRESSTUOTTEET TÄSTÄ
Verkkokauppa Suomi
Seuraa viimeisimpiä monikielisiä uutisia maailmalta
Julkaisemme uutisia seuraavista aiheista Terveys | Muoti | Matkailu | Golf | Kansainvälinen kauppa
Ystävällisin terveisin
Ekon. Lassi Pensikkala
Amer Experiencen perustaja
AmerExperience.com | Created at The Pacific Coast of Americas
Opiskellut taloustieteitä, psykologiaa ja sosiologiaa Hampurin yliopistossa Saksassa.
Puhuu englantia, saksaa, espanjaa, ruotsia ja suomea
[Mikroblogit – Lyhyitä ja nasevia]
Päivän 10 tuoretta Amazon tarjousta
100s Amazon Bestsellers - AmerExperience.com Selection Travel Golf Business Fashion Health
100 BESTSELLERS -🇺🇸 USA Business Products on Amazon
What do you get? - The best products from the international online market. Picks from millions of items that fit our customer's desires and needs. You get ready Ideas, You Save Time and Money.
This website contains links and affiliate links to other websites (as an affiliate partner we get commissions paid for the sales made by these websites). Some of those websites may be operated by third parties. As Amazon Associate, we earn from qualifying purchases.