Tiivistettyä tietoa mitä Pohjoismaissa voi tehdä ja mikä on suosittua matkailussa tänä vuonna.
Viisi kaunista maata – Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti
Kotimaan lisäksi naapurimaissa on yllinkyllin tutustumisen arvoista.
Talvella ehdottomasti eniten esillä on pohjoisen matkailutarjonta. Suomessa pohjoisen hiihtokohteet ovat jo syksystä alkaen vahvasti mukana palveluntarjoajien ohjelmissa.
Ilolla saamme seurata kotimaan ja Pohjoismaiden matkailun elpymistä kaikkina vuoden aikoina ja varsinkin kesällä. Suomen kesä on mahtava ja varsinkin kun kelit osuu kohdalleen. Kesällä suosittua ja suositeltavaa on automatkailu ja asuntoautolla Pohjoismaissa kiertäminen. Ja fillari käy hyvin matkailuun koko Skandinaaviassa. Kaikista Pohjoismaista löytyy kiehtovia nähtävyyksiä ja upeita kokemuksia. Meillä pohjoismaalaisilla on myös se etu, että matkustaminen on vaivatonta eri maiden välillä ja maisemat ja maastot ovat hyvinkin erilaisia, joten suhteellisen kompakti alue on varsinainen matkailun aarrearkku.
Henkilökohtainen kevään suosikkini on Kööpenhamina, koska siellä voi kokea Keski-Euroopan keväästä vaikka Pohjoismaassa ollaankin.
Syksyisin suosittuja ovat kaupunkibreikit lentäen kaikkiin Pohjoismaiden pääkaupunkeihin tai laivalla Tukholmaan. Kotimaasta löytyy syksyllä kaiken muun lisäksi jos jonkinlaista ulkoilmaaktiviteettia.
Lisääntyvän kysynnän vuoksi suosittelen palvelujen varaamista hyvissä ajoin etukäteen.
Pohjoismaiden kartta

Google maps kartta Pohjoismaat
Pohjoismaiden suosituimmat kaupunkikohteet

Pohjoismaiden kaupunkikohteista suosituimmat ovat Helsinki, Tukholma, Kööpenhamina, Oslo ja Reykjavik. Reykjavik on ehkä kaikkein eksoottisin meille muille pohjoismaalaisille. Reykjavikissa ja Islannissa matkailijoita viehättävät ensisijaisesti kuumat lähteet ja valaiden katselu.
Nämä kaksi vaihtoehtoa sopivat vapaamuotoiseen matkustamiseen Pohjoismaissa
Autolla ja moottoripyörällä matkailu Pohjoismaissa on leppoisaa. Teet matkaohjelman aivan omien toiveiden ja aikataulun mukaisesti. Itselleni auto on ehdottomasti suosituin matkailuväline lyhyille matkoille. Moottoriteiden ulkopuolelta usein löytyy paljon nähtävää ja taukoja voi pitää mukavissa paikoissa.
Polkupyörämatkailu Suomessa ja naapurimaissa on suuressa suosiossa jo jonkin aikaa. Oiva tapa nähdä ja aistia asioita. Fillari otetaan alle usein myös vuokraamosta ja sillä tehdään retkiä lähiympäristöön. Hardcore fillaristi tietysti taittaa satojenkin kilometrien välimatkoja.
Matkustaminen on samankaltainen makuasioiden kanssa. Niistä ei tule kiistellä. Jokainen valitsee oman tapansa.
Camping ja clamping
Viime aikojen trendi on camping ja clamping (luksusteltat) johon Pohjoismaissa on kaikki mahdollisuudet. Clamping on kansainvälinen ilmiö, joka on noussut vahvasti esiin kaikkialla. Talvella telttailu käy ehkä vain armeijan teltassa kamina keskellä mutta päiväretkiä voi talvellakin tehdä.
Kolme matkateemaa kussakin Pohjoismaassa
Kolme teemaa nousi korkeimmalle matkavarauksien perusteella viiden Pohjoismaan nähtävyyksistä ja matkailutarjonnasta. Helppo pikaopas Pohjoismaiden matkojen suunnitteluun. Seuraavassa yhteenveto niistä:
(#Ad – Käytämme affiliatelinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoista saamme palkkion)
Suomi 🇫🇮 Top 3 matkateemaa
Suomenlinnan kierrokset
Opastettuja kierroksia ja aktiviteetteja Suomenlinnaan
Helsinki päiväretket
Miten viettää päivä Helsingissä?
Tämän hetken suosituimmat retket ja nähtävyydet
Tämän hetken suosituimmat retket ja nähtävyydet Suomessa
Helsingin kartta ja matkakuvia
Paikallinen sää Helsingissä
Ruotsi 🇸🇪 Top 3 matkateemaa
Tukholma 3 päivää teema – Vinkkejä Tukholman matkalle
Miten viettää 3 päivää Tukholmassa?
Viikinkien historia
Tutustu viikinkien historiaan Tukholmassa
Vesiaktiviteetit Ruotsissa
Ruotsi tekemistä veden äärellä
Tukholman kartta ja matkakuvia
Paikallinen sää Tukholmassa
Tanska 🇩🇰 Top 3 matkateemaa
Linnat pääkaupunki Kööpenhaminan seudulla
Upeat linnat Kööpenhaminan lähistöllä
Kurssit ja työpajat
Tanskan parhaat kurssit ja työpajat
Vesiaktiviteetit Tanskassa
Parhaat vesiaktiviteetit Tanskassa
Kööpenhaminan kartta ja matkakuvia
Paikallinen sää Kööpenhaminassa
Norja 🇳🇴 Top 3 matkateemaa
Villieläinten katselu ja valokuvaus
Norjan parhaat villieläinten katselu- ja valokuvauskierrokset
Risteilyt ja purjehdukset
Norjan Top risteilyt ja purjehdukset
Opastetut kierrokset Oslossa
Oslon kartta ja matkakuvia
Paikallinen sää Oslossa
Islanti 🇮🇸 Top 3 matkateemaa
Luonto ja villieläimet
Islannin parhaat luonto- ja villieläin tarkkailu- ja valokuvauskierrokset
TV kuvauspaikkakierrokset
Islannin mielenkiintoiset TV tuotantopaikkojen kierrokset
Great Geysir
Retket ja kierrokset Great Geysir (Great Geyser)
Reykjavikin kartta ja matkakuvia
Paikallinen sää Reykjavikissa
Lisää matkaideoita Pohjoismaissa – Vertaa hotellihintoja
Matkavinkit – Matkavinkkejä ja tekemistä maailmalla
Reilun 30 vuoden kokemuksella kansainvälisestä matkailuliiketoiminnasta olen vakuuttunut, että on helpompi varata lentoliput matkakohteeseesi kuin löytää mielenkiintoisia kokemuksia ja aktiviteetteja minne ikinä menetkin.”
Julkaisen viikoittain uusia valittuja kohteita, joista löydät hulppeita aktiviteetteja ja uskomattomia asioita.
Tilaa täältä kuukausittaiset monikieliset matkailu-uutiset
– Lassi Pensikkala –

AmerExperience.com/Travel