Suomalaiset ostivat vuonna 2018 tavaroita verkosta yhteensä 4,9 miljardilla eurolla. Kasvua edellisvuoteen syntyi Kaupan liiton mukaan kahdeksan prosenttia, eli noin 360 miljoonaa euroa.
“Kasvua verkkomyyntiin on viime vuosina tullut lisää korona pandemian johdosta”
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenojan mukaan nämä ovat kovia kasvulukuja, sillä kokonaisuudessaan vähittäiskauppa kasvoi vain noin kaksi prosenttia. Verkkokaupan voimakas käänne ajoittui viime kesään, jolloin tiedotusvälineet alkoivat uutisoida nousukauden alkaneen.
Suomalaiset ovat huomanneet, että verkkokauppa helpottaa arkea ja säästää parhaimmillaan pitkän pennin.
Sitten huonot uutiset.
Toissa vuonna 59 prosenttia suomalaisten tekemistä verkko-ostoksista tehtiin kotimaisissa kaupoissa. Viime vuonna suomalaisten verkkokauppojen osuus oli enää 54 prosenttia. Kaupan liiton julkaisemista luvuista voi päätellä, että verkkokaupan tavaramyynnin kasvu valui kokonaisuudessaan ulkomaille.
Ulkomaiset verkkokaupat ovat erityisen vahvoja vaatteissa ja kengissä. Noissa tuoteryhmissä yli puolet verkkokaupankäynnistä suuntautuu ulkomaille. Myös autojen varaosakaupasta ja tarvikkeista yli puolet verkkokaupasta tehdään ulkomaisissa verkkokaupoissa.
– Esimerkiksi autonrenkaita hankitaan käsittääkseni tänään paljon ulkomailta, Kurjenoja kuvaa.
Mitä pitäisi tehdä?
Suomen suosituimpien verkkokauppojen listalla ulkomaisten kauppojen osuus on suuri. Kuten alla oleva kaavio kertoo, viidentoista kärjessä on vain viisi suomalaista: Verkkokauppa.com, Elisa, Kärkkäinen, Tokmanni ja kosmetiikkakauppa Dermosil.
— Read on yle.fi/uutiset/3-10112778
Suosittelen sinulle tätä erinomaista artikkelia
SUOMEN AMAZONIA ODOTELLESSA KATSO TÄMÄ 👉🏻
AmerExperience.comista löydät parhaat kansainväliset kauppapaikat. Löydä upeat tuotteet ja hyvät alennukset!
Mitä hyötyä sinulle on käyttää AmerExperience.comia?
Löydät valikoituja tuotteita kansainvälisiltä online-markkinoilta. Poimimme miljoonista vaihtoehdoista asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin parhaiten sopivat vaihtoehdot. Saat meiltä valmiit ideat, jotka auttavat sinua säästämään aikaa ja rahaa.
Osta nyt verkossa!
Amazon Europe
🇫🇮 🇸🇪
ALIBABA – ALIEXPRESS TUOTTEET TÄSTÄ
Seuraa viimeisimpiä monikielisiä uutisia maailmalta
Julkaisemme uutisia seuraavista aiheista Terveys | Muoti | Matkailu | Golf | Kansainvälinen kauppa
Ystävällisin terveisin
Ekon. Lassi Pensikkala
Amer Experiencen perustaja
AmerExperience.com | Created at The Pacific Coast of Americas
Opiskellut taloustieteitä, psykologiaa ja sosiologiaa Hampurin yliopistossa Saksassa. Puhuu englantia, saksaa, espanjaa, ruotsia ja suomea
[Mikroblogit – Lyhyitä ja nasevia]