Amazon Ruotsi
Ruotsissa aloittanut Amazon panostaa nettimainontaan ja tunnustelee markkinoita.
Laajentuminen Pohjoismaissa edellyttäisi lisää varastoja.
Amazonin menestys perustuu valtavaan valikoimaan, tehokkaaseen jakeluun ja asiakasdatan keruuseen. Työntekijä ajelee Amazonin logistiikkakeskuksessa Saksassa, josta tavaraa tulee Suomeenkin. Kuva: Friedemann Vogel / EPA
HANNELE MUILU
20.2. 05:40
•
Päivitetty 22.2. 11:57“Mustekala tuulikaapissa”, Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perko sanoo Amazonista.
Mustekalalla on 8–10 lonkeroa, mutta Amazonilla on Perkon mukaan satoja. Lonkeroissa on hermosoluja, joilla tursas kerää tietoa ympäristöstä.
Suomen vinkkelistä Amazon kolistelee Ruotsiin tultuaan tuulikaapissa, ei vielä olohuoneessa. Suomalaisilla kauppiailla on aikaa varautua.
Amazon avasi Ruotsissa verkkokaupan lokakuun lopussa. Alun hypen jälkeen verkkojätin ympärillä on ollut ruotsalaismedioiden mukaan hiljaista. (siirryt toiseen palveluun) Myyntilukuja ei tiedetä.
Business Consulting Groupin tuoreen analyysin mukaan Amazonista tulee 5–10 vuodessa Ruotsiin suosituin verkkokauppa (siirryt toiseen palveluun). Ratkaisevaa on selvityksen mukaan massiivinen tarjonta. Amazonilla on esimerkiksi 1000 kannettavaa tietokonetta kun vakiintuneella ruotsalaistoimittajalla on 150.
Dash Retail -konsulttiyhtiön toimitusjohtaja Markus Varsikko arveli aiemmin, että Amazon tulee Suomeen vuoden kuluttua Ruotsin avaamisesta. Varsikko konsultoi yrityksiä, jotka haluavat yhteistyöhön Amazonin kanssa.
Voi mennä pitempään, Varsikko arvelee nyt. Kapasiteetin pitää ensin kasvaa Ruotsissa. Hänen mukaansa Amazon saattaa mennä Tanskaan ja Norjaankin ennen Suomea.
– Pitäisi aueta kolme kertaa nykyisen kokoinen varasto, ennen kuin sen logistisen tukirangan päälle alkaa rakentaa muita Pohjoismaita.
Vallankumous tulee hitaasti
Aalto-yliopiston markkinoinnin professorin Lasse Mitrosen mukaan Ruotsin toiminta on vielä pienimuotoista Amazonin mittapuulla. Eskilstunan varasto on 15 000 neliön kokoinen, kun Amazonin varastot yleisesti ovat 80 000 neliön kokoluokkaa. Koneiston käyntiin saaminen vie aikaa.
Amazon tunnustelee markkinoita. Pohjoismaiden ostovoimaiset asiakkaat varsinkin suurempien keskusten lähellä kiinnostavat. Yhdysvaltain markkinat alkavat olla kylläiset, joten yhtiö hakee kasvua muualta.
– Vallankumous tulee hitaasti, mutta tulee sieltä kyllä, vakuuttaa Varsikko.
— Read on yle.fi/uutiset/3-11773364
Amazon Ruotsi – Tilaa tästä
Amazon USA eniten myytyjä
100s Amazon Bestsellers - AmerExperience.com Selection Travel Golf Business Fashion Health
100 BESTSELLERS -🇺🇸 USA Business Products on Amazon
What do you get? - The best products from the international online market. Picks from millions of items that fit our customer's desires and needs. You get ready Ideas, You Save Time and Money.
This website contains links and affiliate links to other websites (as an affiliate partner we get commissions paid for the sales made by these websites). Some of those websites may be operated by third parties. As Amazon Associate, we earn from qualifying purchases.