Pohjoismaiden parhaat nähtävyydet ja uutta matkustamisesta – Lassi Pensikkalan julkaisemat kätevät matkaoppaat

Pohjoismaiden parhaat nähtävyydet ja uutta matkustamisesta - Lassi Pensikkalan julkaisemat kätevät matkaoppaat

Tiivistettyä tietoa mitä Pohjoismaissa voi tehdä ja mikä on suosittua matkailussa tänä vuonna.

Contents show • mostrar

Viisi kaunista maata – Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti

Kotimaan lisäksi naapurimaissa on yllinkyllin tutustumisen arvoista.

Talvella ehdottomasti eniten esillä on pohjoisen matkailutarjonta. Suomessa pohjoisen hiihtokohteet ovat jo syksystä alkaen vahvasti mukana palveluntarjoajien ohjelmissa.

Ilolla saamme seurata vilkasta kotimaan ja Pohjoismaiden matkailua kaikkina vuoden aikoina ja varsinkin kesällä. Suomen kesä on mahtava ja varsinkin kun kelit osuu kohdalleen. Kesällä suosittua ja suositeltavaa on automatkailu ja asuntoautolla Pohjoismaissa kiertäminen. Ja fillari käy hyvin matkailuun koko Skandinaaviassa. Kaikista Pohjoismaista löytyy kiehtovia nähtävyyksiä ja upeita kokemuksia. Meillä pohjoismaalaisilla on myös se etu, että matkustaminen on vaivatonta eri maiden välillä ja maisemat ja maastot ovat hyvinkin erilaisia, joten suhteellisen kompakti alue on varsinainen matkailun aarrearkku.

Henkilökohtainen kevään suosikkini on Kööpenhamina, koska siellä voi kokea Keski-Euroopan keväästä vaikka Pohjoismaassa ollaankin.

Syksyisin suosittuja ovat kaupunkibreikit lentäen kaikkiin Pohjoismaiden pääkaupunkeihin tai laivalla Tukholmaan. Kotimaasta löytyy syksyllä kaiken muun lisäksi jos jonkinlaista ulkoilmaaktiviteettia.

Lisääntyvän kysynnän vuoksi suosittelen palvelujen varaamista hyvissä ajoin etukäteen.

Matkailuterveisin,

Lassi Pensikkala

Matkakohdeasiantuntija & matkailukirjoittaja

“Reilun 30 vuoden kokemuksella kansainvälisestä matkailuliiketoiminnasta olen vakuuttunut, että on helpompi varata lentoliput matkakohteeseesi kuin löytää mielenkiintoisia kokemuksia ja aktiviteetteja minne ikinä menetkin.”

Päivitetty 2026 · © Lassi Pensikkala

Tämä opas on osa 37 Europe & 7 World Travel -opassarjaa, joka perustuu vuosikymmenten kokemukseen matkailualalta.

Oppaat ovat luettavissa ja ladattavissa maksutta täältä.

125 matkaopasta ilmaiseksi: USA & Eurooppa & Latam - AmerExperience

Nyt mukana Googlen AI-suosituksissa! • AmerExperience: Kaikki oppaat päivitetty 2/2026 ja linkitetty saumattomasti toisiinsa.

Laajenna horisonttiasi: Olen julkaissut seuraavat ilmaiset matkaoppaa: 60 USA matkaopasta37 Eurooppa matkaopasta and 20 Latin America matkaopasta.

Lataa kaikki business ja matka ebookit ilmaiseksi – kasvata kauppaa, laajenna horisonttia ja matkusta viisaasti.

Disclosure: As an affiliate, I earn from qualifying purchases made through links in this post at no extra cost to you.

Pohjoismaiden suosituimmat kaupunkikohteet

Matkavinkkejä mitä voi tehdä Tukholmassa
Matkavinkkejä mitä voi tehdä Tukholmassa

Pohjoismaiden kaupunkikohteista suosituimmat ovat Helsinki, Tukholma, Kööpenhamina, Oslo ja Reykjavik. Reykjavik on ehkä kaikkein eksoottisin meille muille pohjoismaalaisille. Reykjavikissa ja Islannissa matkailijoita viehättävät ensisijaisesti kuumat lähteet ja valaiden katselu.

Nämä kaksi vaihtoehtoa sopivat vapaamuotoiseen matkustamiseen Pohjoismaissa

Autolla ja moottoripyörällä matkailu Pohjoismaissa on leppoisaa. Teet matkaohjelman aivan omien toiveiden ja aikataulun mukaisesti. Itselleni auto on ehdottomasti suosituin matkailuväline lyhyille matkoille. Moottoriteiden ulkopuolelta usein löytyy paljon nähtävää ja taukoja voi pitää mukavissa paikoissa.

Polkupyörämatkailu Suomessa ja naapurimaissa on suuressa suosiossa jo jonkin aikaa. Oiva tapa nähdä ja aistia asioita. Fillari otetaan alle usein myös vuokraamosta ja sillä tehdään retkiä lähiympäristöön. Hardcore fillaristi tietysti taittaa satojenkin kilometrien välimatkoja.

Matkustaminen on samankaltainen makuasioiden kanssa. Niistä ei tule kiistellä.  Jokainen valitsee oman tapansa.

Camping ja clamping

Viime aikojen trendi on camping ja clamping (luksusteltat) johon Pohjoismaissa on kaikki mahdollisuudet. Clamping on kansainvälinen ilmiö, joka on noussut vahvasti esiin kaikkialla.  Talvella telttailu käy ehkä vain armeijan teltassa kamina keskellä mutta päiväretkiä voi talvellakin tehdä.

Kolme matkateemaa kussakin Pohjoismaassa

Kolme teemaa nousi korkeimmalle matkavarauksien perusteella viiden Pohjoismaan nähtävyyksistä ja matkailutarjonnasta. Helppo pikaopas Pohjoismaiden matkojen suunnitteluun. Seuraavassa yhteenveto niistä:

(#Ad – Käytämme affiliatelinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoista saamme palkkion)

Suomi 🇫🇮 Top 3 matkateemaa

Suomenlinnan kierrokset

Opastettuja kierroksia ja aktiviteetteja Suomenlinnaan

Helsinki päiväretket

Miten viettää päivä Helsingissä?

Tämän hetken suosituimmat retket ja nähtävyydet

Tämän hetken suosituimmat retket ja nähtävyydet Suomessa

Helsingin kartta ja matkakuvia

Paikallinen sää Helsingissä

HELSINKI WEATHER

Ruotsi 🇸🇪 Top 3 matkateemaa

Tukholma 3 päivää teema – Vinkkejä Tukholman matkalle

Miten viettää 3 päivää Tukholmassa?

Viikinkien historia

Tutustu viikinkien historiaan Tukholmassa

Vesiaktiviteetit Ruotsissa

Ruotsi tekemistä veden äärellä

Tukholman kartta ja matkakuvia

Paikallinen sää Tukholmassa

STOCKHOLM WEATHER

Tanska 🇩🇰 Top 3 matkateemaa

Linnat pääkaupunki Kööpenhaminan seudulla

Upeita linnoja ja aktiviteetteja Kööpenhaminan lähistöllä

Kurssit ja työpajat

Tanskan parhaat kurssit ja työpajat

Vesiaktiviteetit Tanskassa

Parhaat vesiaktiviteetit Tanskassa

Kööpenhaminan kartta ja matkakuvia

Paikallinen sää Kööpenhaminassa

COPENHAGEN WEATHER

Norja 🇳🇴 Top 3 matkateemaa

Villieläinten katselu ja valokuvaus

Norjan parhaat villieläinten katselu- ja valokuvauskierrokset

Risteilyt ja purjehdukset

Norjan Top risteilyt ja purjehdukset

Opastetut kierrokset Oslossa

Oslon kaupunkikierrokset

Oslon kartta ja matkakuvia

Paikallinen sää Oslossa

OSLO WEATHER

Islanti 🇮🇸 Top 3 matkateemaa

Luonto ja villieläimet

Islannin parhaat luonto- ja villieläin tarkkailu- ja valokuvauskierrokset

TV kuvauspaikkakierrokset

Islannin mielenkiintoiset TV tuotantopaikkojen kierrokset

Great Geysir

Retket ja kierrokset Great Geysir (Great Geyser)

Reykjavikin kartta ja matkakuvia

Paikallinen sää Reykjavikissa

REYKJAVÍK WEATHER

Lisää matkaideoita Pohjoismaissa – Vertaa hotellihintoja

Matkavinkit – Matkavinkkejä ja tekemistä maailmalla

Matkavinkit - Matkavinkkejä ja tekemistä maailmalla

Julkaisen viikoittain uusia valittuja kohteita, joista löydät hulppeita aktiviteetteja ja uskomattomia asioita. 

Find more curated travel experiences and book safely with trusted partners on our Travel Hub → AmerExperience Travel Hub

About the destination expert
Lassi Pensikkala — With four decades in the travel industry, economist Lassi Pensikkala has worked as a professional travel guide, destination management entrepreneur, and international travel consultant, serving 700+ B2B clients from 55 countries. He is polyglot and his experience spans global mega-events (Formula 1, football world championships, international trade fairs, and congresses) as well as incentives, themed group tours, and tailor-made cultural journeys. This expertise is built over 40+ years as the founder and operator of a destination management company in Germany, Europe and Latin America. He is the author of 37 Europe travel guides, 60 USA and 20 Latin America destination guides, and a growing collection of multilingual Travel Destination Magazines EN ES DE SE FI on AmerExperience.com. Learn more

By Lassi Pensikkala | Economist & Entrepreneur

Lassi Pensikkala is a Finnish travel expert, economist, and founder of AmerExperience.com. He lived in Sweden, 28 years in Germany and resides in Ecuador since 2009, publishing multilingual travel guides and international destination insights.

We use cookies in order to give you the best possible experience on our website. By continuing to use this site, you agree to our use of cookies.
Accept